11.10.2012

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 3.6.2011

Käräjäoikeus tuomitsi A:n 6.6.2010 nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä sakkorangaistukseen ja velvoitti A:n tämän rikoksen perusteella maksamaan vahingonkorvauksena Kansaneläkelaitokselle ja asianomistaja X:lle yhteensä 10 051 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Matti Himanen.

Vaasan hovioikeuden päätös 16.8.2011

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänen X:lle kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta maksettavakseen tuomittua korvausta alennetaan ja että vahingonkorvauksia sovitellaan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla tai ainakin alennetaan saman luvun 2 §:n perusteella.

Hovioikeus katsoi, että A tarvitsi asiassa jatkokäsittelyluvan. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Liljenfeldt, Raimo Risku ja Eija-Liisa Helin.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko A valittaessaan hovioikeuteen käräjäoikeuden tuomitsemista rikosperusteisista vahingonkorvauksista tarvinnut jatkokäsittelyluvan. Mikäli näin katsotaan olevan, kysymys on vielä siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

Käräjäoikeuden tuomio

2. A on käräjäoikeudessa tuomittu sakkorangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä. Hänen syykseen on luettu, että hän oli tehnyt X:lle ruumiillista väkivaltaa tönäisemällä tätä kaksin käsin voimakkaasti takaa päin selkään. Tönäisyn seurauksena X oli kaatunut ja kaatuessaan loukannut vasemman polvensa niin, että se oli vaatinut leikkaushoitoa.

3. Käräjäoikeus on velvoittanut A:n maksamaan vahingonkorvauksena Kansaneläkelaitokselle sen X:lle maksaman sairauspäivärahan määrän 4 891 euroa viivästyskorkoineen ja X:lle sairaalakuluista 210 euroa, työansion menetyksestä 1 950 euroa sekä kivusta ja särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 3 000 euroa eli yhteensä 5 160 euroa viivästyskorkoineen.

A:n valitus hovioikeudessa ja hovioikeuden ratkaisu

4. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut, että hänen X:lle maksettavakseen tuomittu korvaus kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta alennetaan 2 800 euroon. Lisäksi hän on vaatinut, että tuomittuja vahingonkorvauksia sovitellaan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla siten, että hänen tulisi korvata korkeintaan puolet vahingoista tai että korvausvelvollisuutta ainakin alennetaan vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla. Viimeksi mainitun alentamisvaatimuksen perusteena A on vedonnut siihen, että hän on ikänsä ja varattomuutensa sekä tekonsa seurauksen ennalta arvaamattomuuden vuoksi velvollinen korvaamaan vain osan aiheutetusta vahingosta.

5. Hovioikeus on päätöksessään todennut, että yksityisoikeudellisten vaatimusten häviöarvo on vähemmän kuin 10 000 euroa, minkä vuoksi A tarvitsee asiassa jatkokäsittelyluvan. Hovioikeus on tutkinut edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja katsonut, etteivät ne täyttyneet. Hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa.

Korkeimman oikeuden arviointi

Jatkokäsittelyluvan tarve

6. A:n valitus hovioikeudessa on koskenut ainoastaan rikosasian yhteydessä maksettavaksi määrättyjä yksityisoikeudellisia korvauksia. Jatkokäsittelyluvan tarve määräytyy näin ollen jatkokäsittelylupaa riita-asiassa koskevan säännöksen mukaisesti.

7. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n mukaan riita-asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain saamisen osalta, ja valituskirjelmässä esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen välinen erotus (häviöarvo) ei ole yli 10 000 euroa. Oikeudenkäyntikuluja ja vaatimukselle laskettavaa korkoa ei oteta huomioon häviöarvon määrää laskettaessa.

8. Häviöarvoa laskettaessa rahamääräisen suoritus- tai vahvistustuomion lopputulosta ja muutosvaatimusta verrataan toisiinsa. Häviöarvo on hovioikeudessa esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen välinen erotus. Häviöarvo lasketaan asianosaiskohtaisesti. Vahingon aiheuttajan osalta häviöarvo määräytyy vertaamalla hänen yhteenlaskettua korvausvelvollisuuttaan hänen hovioikeudessa esittämiinsä muutosvaatimuksiin. Asiassa ei näin ollen tarvita jatkokäsittelylupaa, jos eri vaatimusten yhteenlaskettu häviöarvo on yli 10 000 euroa.

9. Lähtökohtana jatkokäsittelyluvan tarvetta arvioitaessa on ollut, että käräjäoikeudessa A:n maksettavaksi tuomittujen korvausten yhteismäärä on ollut 10 051 euroa. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:ssä tarkoitettua häviöarvoa laskettaessa hovioikeus on kuitenkin voinut käräjäoikeuden tuomion perusteella ensinnäkin todeta, että A on käräjäoikeudessa kiistänyt sekä Kansaneläkelaitoksen että X:n korvausvaatimukset perusteeltaan, mutta myöntänyt määrällisesti oikeiksi Kansaneläkelaitoksen vaatimuksen kokonaan sekä X:n korvausvaatimuksista sairaalakuluista ja työansion menetyksestä esitetyt yhteensä 2 160 euron määräiset vaatimukset sekä kivun ja säryn osalta esitetystä vaatimuksesta 2 800 euroa. Lisäksi hän on vaatinut, että vahingonkorvauksia joka tapauksessa sovitellaan muun muassa hänen nuoren ikänsä perusteella. Valituksessaan hovioikeudelle A ei ole enää kiistänyt korvausvaatimusten perustetta, mutta on vaatinut kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta tuomitun 3 000 euron vahingonkorvauksen alentamista 2 800 euroon. Lisäksi hän on vaatinut kaikkien vahingonkorvausten sovittelua vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla siten, että hänet velvoitettaisiin korvaamaan korkeintaan puolet vahingoista, ja vahingonkorvausten alentamista saman luvun 2 §:n nojalla niin, että hänet velvoitettaisiin korvaamaan vain osa vahingoista. A ei ole valituksessaan ottanut kantaa siihen, onko asia kuulunut jatkokäsittelyluvan soveltamisalaan. Hän on valituksessaan vielä todennut pitävänsä kivun ja säryn sekä muun tilapäisen haitan osalta myöntämäänsä korvausmäärää X:lle aiheutuneeseen vammaan nähden oikeana.

10. A:n hovioikeudessa esittämien muutosvaatimusten perusteella hovioikeudessa on ollut harkittavana ensin vaatimus kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta tuomitun korvauksen alentamisesta sekä tämän jälkeen kaikkien korvausten sovittelu- ja alentamisvaatimus. Muutosvaatimukset ovat siten kohdistuneet tuomittuihin korvausmääriin kokonaisuudessaan. Valituksessaan hovioikeuteen A ei kuitenkaan ole vaatinut, että häntä ei tulisi velvoittaa maksamaan vahingonkorvauksia lainkaan tai että korvauksia tulisi sovitella tai alentaa vähintään 10 000 eurolla. Korkeimmassa oikeudessakaan A ei ole väittänyt tarkoittaneensa vaatia vapauttamistaan vahingonkorvauksista kokonaan. Vaikka A valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle onkin esittänyt, että korvauksia voitaisiin vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla periaatteessa alentaa lähes koko määrältään, hänen sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa esittämänsä kannanotot korvausvaatimuksiin ovat selvästi tarkoittaneet määrältään sen suuruisen korvausvastuun hyväksymistä, että oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:ssä tarkoitettu häviöarvo on jäänyt alle 10 000 euron. Tähän nähden myöskään A:n valituksen täydennyttäminen ei ole ollut hovioikeudessa aiheellista sen selvittämiseksi, kuuluiko valitus jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin.

11. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on käräjäoikeuden tuomion ja A:n siihen esittämien muutosvaatimusten perusteella voinut perustellusti päätyä siihen, että häviöarvo ei ole ollut yli 10 000 euroa. A on siten tarvinnut asiassa jatkokäsittelyluvan.

Jatkokäsittelyluvan edellytykset

12. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos:
1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta;
2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;
3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa; tai
4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.

13. A:n valituksen perusteella asiassa on kysymys ensisijaisesti siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun painavan syyn perusteella.

14. Lain esitöiden (HE 105/2009 vp s. 61 ja LaVM 4/2010 s. 4) mukaan painava syy jatkokäsittelyluvan myöntämiseen voi olla ratkaisun tavanomaista suurempi merkitys valittajalle. Eräissä asioissa häviöarvoraja voi osoittautua suhteellisen korkeaksi. Esimerkiksi rikosperusteista vahingonkorvausvastuuta koskevassa asiassa, jossa nuori rikoksentekijä on tuomittu korvausvelvollisuuteen, joka hänen maksukykyynsä nähden on korkea, jatkokäsittelylupa voitaisiin myöntää painavan syyn perusteella.

15. A on ollut rikoksentekohetkellä 17-vuotias opiskelija ja hän on ilmoituksensa mukaan varaton. Hänelle on tuomittu yli 10 000 euron vahingonkorvausvelvollisuus. Vahingonkorvausten sovittelulla on sen vuoksi katsottava olevan hänelle tavanomaista suurempi merkitys. Näin ollen ja kun asiassa on esitetty merkityksellisiä seikkoja myös sovittelun puolesta, jatkokäsittelyluvan myöntämiseen on oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu painava syy.

Asian jatkokäsittely

16. Oikeusastejärjestyksestä johtuen asiaa ei voida ottaa enemmälti tutkittavaksi Korkeimmassa oikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa. Asia palautetaan Vaasan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja jatkaa asian käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti ja Jukka Sippo. Esittelijä Petteri Mikkola (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Mikkola: Esittelijän mietintö oli kohtien 1 - 8 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen mietintö oli seuraava:

Korkein oikeus todennee, että jatkokäsittelyluvan tarve määräytyy saamista koskevassa asiassa pelkästään käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen ja sitä koskevan hovioikeudessa esitetyn asianmukaisen muutosvaatimuksen perusteella. Huomioon ei siis voida ottaa esimerkiksi muutosvaatimuksen perusteita ja menestymismahdollisuuksia eikä muitakaan aineellisia seikkoja.

Vaikka jatkokäsittelylupajärjestelmän säätämisellä ei sinänsä ole rajoitettu oikeutta hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon, sillä on vaikutusta muutoksenhakemuksen tutkimismenettelyn perusteellisuuteen. Tällaista muutoksenhakuun vaikuttavaa säännöstöä on perusteltua tulkita suppeasti ja viime kädessä muutoksenhakijalle myönteisesti. Jos jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltuvuus asiaan on epäselvä, valituksen käsittelyä on siten syytä suoraan jatkaa oikeudenkäymiskaaren 26 luvussa säädetyllä tavalla.

Jos jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltuvuus asiaan on epäselvä muutosvaatimusten puutteellisuuden vuoksi, hovioikeuden on tarvittaessa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 3 §:n mukaisesti täydennytettävä valitusta tältä osin.

Käsillä olevassa tapauksessa käräjäoikeuden A:n maksettavaksi tuomitsemien vahingonkorvausten yhteismäärä on 10 051 euroa. Käräjäoikeuden ratkaisu on siten tämän rahamäärän osalta A:lle vastainen. A:n valituksessaan hovioikeudelle esittämien vahingonkorvausten alentamista ja sovittelua koskevien vaatimuksien perusteella hovioikeudessa on ollut kysymys tästä tuomittujen vahingonkorvausten yhteenlasketusta määrästä kokonaisuudessaan.

A on käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa myöntänyt kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta vaaditun vahingonkorvauksen 2 800 euron osalta. Vahingonkorvauksen yhteismäärän sovittelua koskevan muutosvaatimuksensa osalta hänen ei kuitenkaan voida katsoa yksiselitteisesti osaksikaan tyytyneen käräjäoikeuden ratkaisuun. Sen vuoksi häviöarvona on pidettävä hovioikeuden tutkittavaksi saatettua vahingonkorvausten yhteismäärää eli 10 051 euroa.

Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsonee, ettei A ole tarvinnut valitusasiassaan hovioikeudessa jatkokäsittelylupaa.

Asia palautettaneen Vaasan hovioikeuteen sen käsittelyn jatkamiseksi siten kuin oikeudenkäymiskaaren 26 luvussa säädetään.